You've got a friend

Omalla kohdallani ystävyyssuhteet eivät ole koskaan olleet kovinkaan yksinkertainen taikka itsestäänselvä asia. Tämä postaus käsitelköön siis kaveritilannettani menneisyydessä ja vähän nykyisyydessäkin.

Ala-asteella silloinen luokkalaiseni ja 'parasta ystäväni' oli hyvin dominoiva ja itsekäs (juu lapset ovat vähän tuollaisia, mutta rajansa nyt kaikella..) ja näin jälkeenpäin ajattellen kyseinen tyttö halusi vain olla jonkun kanssa ketä pystyi mielinmäärin komentelemaan. Tosin myöhemmin olen myös tajunnut että tuon tyypin kotiasiat eivät olleet ihan täydellä tolalla, mikä todennäköisesti oli isona tekijänä melkoisen välillä melkoisenkin julmaan käytökseen. Vikaa oli tietysti minussakin, kun en kunnolla pistänyt vastaan ja mieluiten katkaissut välejä kokonaan. En ikinä puhunut tuosta kellekään, ja muistan että mm. kolmannella ja neljännellä luokalla laskin kauhulla tunteja esimerkiksi pääsiäisloman loppumiseen, koska se tiesi taas väkinäistä koulu'ystävyyttä' ja valtapeliä. Tarkennettakoon nyt vielä ettei kyse ollut oikeastaan koulukiusaamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin juuri työstä erityisesti tyttöjen välisestä valtapelistä. Onneksi sentään ala-asteen loppupuolella aloin viettämään enemmän aikaa myös muiden luokkalaisteni kanssa ja tilanne helpottui hieman.

Yläasteella päädyimme tuon karmean bestikseni kanssa eri luokille ja minulle aukesi suorastaan uusi todellisuus. Yläaste taitaakin olla tähän astisen elämäni ainoata aikaa, jolloin en oikeastaan kärsinyt minkäänlaisesta yksinäisyydestä. Meillä oli ihan kiva, noin viisihenkinen tyttöporukka, jonka kanssa tuli koettua yhtä sun toista teineille tyypillistä ja varsinkin ruodittua sitä kaikkea ihan loputtomasti. Toki mukaan mahtui myös murrosikäisille tyypillistä draamaa ja juonitteluakin. Porukkamme ei todellakaan ollut mikään koulun tai kaupungin suosituin, mutta ainakin minulla oli kavereita ja tekemistä. Tosin oma sosiaalinen statukseni lähti yläasteen lopulla jonkinnäköiseen nousuun, sillä olin ysillä tukioppilas ja he olivat ainakin jollain tasolla oman kouluni kermaa :D lisäksi pukeuduin tuolloin jokseenkin persoonallisesti, ja tyylini (joka nyt ajateltuna oli aivan kaamea) sai paljonkin positiivista palautetta. Toisaalta myös tyttöporukkamme henki alkoi noihin aikoihin myös hieman rakoilla, veikkaan että kaikkien mieli oli jo suuntautunut lukiota ja muuta tulevaa elämää kohti. Porukkana emme ole kertaakaan kokoontuneet yläastevuosien jälkeen, parin tytön kanssa olen edelleen hyvä kaveri, kahden kanssa en enää missään tekemisisssä ja yksi on sellainen semi-tuttava.

Jos minulla meni kavereiden tasolla hyvin yläasteella, niin lukiossa tilanne kääntyikin ihan päinvastaiseksi. Odotin lukioaikaa niiiin kovasti, sehän oli taas jonkinlainen uusi alku. Mutta kuinkas kävikään; en saanut YHTÄÄN uutta ystävää koko lukioaikanani! Meidän lukiomme (varmaan aika poikkeuksellisesti) ei käytännössä ollut ns. luokaton lukio, vaan vietimme varsinkin kaksi ekaa vuotta samoilla tunneilla oman luokan kanssa, jossa ei juurikaan ollut minuntyyppisiäni ihmisiä. Toki jollain tasolla tutustuin muutamiin tyyppeihin ja tulihan sitä välitunneilla juteltua melkein kaikkien kanssa, mutta ikinä en tavannut ketään noista lukioaikaisista luokkalaisistani vapaa-ajalla. Ihan ypöyksin en lukiotani viettänyt, tunsin muutaman ihmisen ennestään (esimerkiksi harrastuksien tai yläasteen kautta) ja takerruinkin heihin epätoivoisesti, kuten myös noihin yläasteen kavereihini. Ongelmana olikin ainoastaan, että myös he (ja ihan kaikki muut) saivat uusia ystäviä, paitsi minä. Kun tuohon tilanteeseen yhdistettiin vielä perheenjäseneni vakava sairaus, ei liene yllätys, että mieleni oli jatkuvasti matala ja oman diagnoosini mukaan sairastuinkin tuolloin lievään masennukseen, josta en ole päässyt täysin yli vieläkään. Tosin yhdestä jo aijemmin tunteneestani tytöstä ja minusta kehkeytyi jossain vaiheessa lukiota erittäin hyvät ystävät, oikeen todelliset bestikset. Huippuystävyytemme kesti kuitenkin vain noin puolitoista vuotta, ja sitten hän löysikin muita hauskempia ja riemukkaampia ystäviä, ja minä sain jäädä kokonaan ulkopuolelle.

Ulkomaille muutto oli pyörinyt mielessäni jo useita vuosia, ja abikeväänä otin kunnolla selvää asioista, ja lähetin hakemuksia moniin yliopistoihin useampiin maihin. Ei liene yllättävää, että (sosiaalisesti) huonosti mennyt lukio oli yksi motivaattoreistani ulkomaille muuttoon, halusin vain niin kauas omasta pienestä kotikaupungistani kuin mahdollista. Pääsinkin useampaan paikkaan opiskelemaan ja valitsin niistä sen mieluisimman. Ja sittenpä vain muutin nykyiseen asuinpaikkaani hieman ennen lukukauden alkua. Muuttaessani tiesin hyppääväni taas yhteen yksinäisyyden helmaan, mutta tiesin voivani kestää sen. Olen muutenkin aina ollut jonkinnäköinen erakkotyyppi, joka nauttii ja ajoittain tarvitseekin yksinoloa. Olen myös aina ollut hyvä keksimään itselleni tekemistä (pakko ollut opetella, kun ei ole aina ollut niitä kavereita hehs), joten en ole kokoajan kaivannutkaan seuraa. Ulkomailla olen tutustunut ihan hirveän moniin ihmisiin, osasta on luonnollisesti tullut läheisimpiä kuin toisista, mutta mitään sydänystäviä en ole vielä saanut. Tämänhetkiset kaverini koostuvat paikallisista tai muista ulkomaalaisista, mutta myös täällä asuvista suomalaisista. Nykyinen bestikseni on ehdottomasti poikaystäväni, joka onkin maailman herttaisin tyyppi, eli uudesta parhaasta ystävästä en enää unelmoi. Sen sijaan haaveilen paitsi samanlaisesta tiiviistä ystäväpiiristä kuin mitä Sinkkuelämän naiset muodostavat, että myös ystäväpariskunnasta, jonka kanssa minä ja poikaystäväni voisimme viettää aikaa :) Aika näyttää toteutuvatko toiveeni koskaan, vai tuleeko tulevaisuus vain toistamaan itseään. Yhden asian olen ainakin oppinut (vaikka tätä samaa hoetaan yleensä kumppania kaipaaville sinkuille): Se tulee, kun lakkaat etsimästä ja odottamasta.

shopalcoholic vai keräilijä?

Monet tytöt niin kaveripiirissäni kuin blogosfäärissäkin vaikuttavat olevan kenkäfriikkejä, siis todellisia kenkäihmisiä, joilla ei voi olla liikaa kenkäpareja ja shoppailukierros joko alkaa tai päättyy turmiolliseen kenkäkauppaan. Harvoin kuulee samanlaista hehkutusta mistään muusta vaatekappaleesta/asusteesta, mutta jos kerran on kenkätyyppejä, niin toki täytyy löytyä myös vaikka takki-, farkku-, tai koruihmisiä. Aloimpa pohtia, että mikä asia voisi olla minulle yhtä koukuttava (jos suklaata ja hampurilaisia ei lasketa!). Itse en ainakaan kuulu tuohon kenkäporukkaan, talvikenkien osto on minulle yhtä tuskaa, ja vaikka omistankin suht monet kesäkengät, en silti välitä haalia niitä ylenpalttisesti. Minua myös jotenkin häiritsee se, että kenkiä ei pidetä koko ajan jalassa, eli joissakin tilanteissa ei edes ole väliä, miltä ne kengät nyt näyttävätkään. En myöskään ehdottomasti ole housutyyppejä, jalkani eivät ole se positiivisin asia itsessäni, joten omistan parit todella perusfarkut, jotka istuvat jalkaani mutta joita kompleksien vuoksi käytän harvoin. Ennen olin jonkinsortin vyöintoilija, mutta se kiinnostus on häipynyt jonnekin, ja vanhat vyöni lojuvat nyt lapsuudinkotini varastossa, eikä ole edes ikävä! Takkifriikki voisi olla jo aika lähellä, "joitakin" takkejahan minulta löytyy (ja aika monta ihanaa puuttuu..), mutta kyllästyn takkeihini hävyttömän nopeasti! Äiti onkin saanut kunnian periä joitakin yksilöitä, jotka saatetaan myös tuntea nimellä 'virheostos'. Mutta mielestäni tuohon friikkeyteen ei oikeen kuulu se, että palvonnankohteista luovutaan näinkin nopeasti, niitä päinvastoin tulisi varjella ja vaalia.

Jonkinlainen tekosyy tavaran hamstaamiselle ja sen melkein pakonomaiselle ostamiselle on keräily. On hyväksyttävämpää niin oman kuin muidenkin silmissä sanoa olevansa keräilijä, ja siksi tämäkin mekko on vain lisäystä kokoelmaan. Me Naiset lehden numerossa 03/08 oli juttu koruja keräilevästä Tea Hiillosteesta, laukkuja hamstraavasta Raili Hulkkosesta ja kenkäfani Lotta Backlundista, ja näillä kaikilla naisihmisillä on varsin kattavat kokoelmat omia 'lemmikkejään', joiden säilytyspulmia juttu tarkkaanottaen käsitteli. Minäkin haluaisin kerätä jotain! Ja sitten asettaa kokoelmani näytille, ja ehkä välillä käyttääkin jotain keräilykappaletta. Mutta saako keräilyesineitä käyttää? Ja jos saa, kuinka paljon?

My intrests

Viime aikoina ovat omat kiinnostuksen kohteeni pistäneet mietityttämään. Taustalla tähän on erityisesti asuminen ulkomailla ja kommunikointi englanniksi, uuden asuimaani kieltä en vielä hallitse. Luonnollisestikaan en ole myöskään vielä ihan täysillä perillä täkäläisestä politiikasta ja kaikista pikkujulkkiksista. Tätä kompensoidakseni tuntuu, että minulla täytyisi olla ehdottoman varmat ja tarkat tiedot edes Suomesta, saralla kuin saralla. En nyt tietenkään mikään ihan taukki koe olevani, ja pystyn useimmiten vastailemaan paikallisten uteliaisiin kyselyihin suhteellisen kattavasti, kuten kuka tahansa Suomessa 19 vuotta asustellut. Mutta jutellessani esimerkiksi poikaystävieni vanhempien kanssa, olen yhä useammin huomannut sanovani tyyliin 'en tiedä/en ole varma, sillä en ole kamalan kiinnostunut/liiemmilti tutustunut/ollut tekemisissä tämän tai tämänkään aiheen kanssa'. Aina emme ole edes jutelleet erityisesti Suomesta, vaan ihan yleismaailmallisista asioista. Toki tähän vaikuttaa sekin, että poikaystäväni perhe koostuu hillittömistä urheilufaneista, jotka seuraavat silmä tarkkana lajia kuin lajia, kun itse olen joskus ohimennen vilkaissut jääkiekon tai jalkapallon mm-kisoja. Lisäksi hänen vanhempansa ovat kovan tason bisness-ihmisiä, eivätkä nekään ulottuvuudet ole ihan aina tälläisen koulutyttösen täydessä hallinnasta. Mutta okei, jos kanssani ei siis voi saada aikaan kovin kattavia keskusteluja liittyen urheiluun tai liike-elämään, niin mihin sitten? Tässä vaiheessa se omien intressien kartoittaminen alkaa tulla tähdelliseksi. Mistä kaikesta olen tarkalleen ottaen kiinnostunut ja mistä aiheista tiedän tarpeeksi? Mitä vastaisit kysymykseen "Mistä olet kiinnostunut?", jos tahtoisit välttää ihan täydet tavanomaisuudet, kuten musiikki ja shoppailu?

No ainakin olen kiinnostunut populaarikulttuurista. Mutta kukapa ei? Ketä ei muka kiinnostaisi millään tasolla tai missään muodossa esimerkiksi musiikki, kirjat, elokuvat? En myöskään voi sanoa olevani mikään superexpertti minkään populaarikulttuurin alalajin kohdalla, paria bändiä olen aikoinani seuraillut (liiankin) paljon, mutta niistä on melkein parempi vaieta.
Kulttuuri itsessäänkään ei karkota minua täysin pois, joskin useimmat museot jätän mieluummin (niiden tylsyyden vuoksi) kiertämättä. Nähtävyyksiin suhtaudun jopa suopeasti ja vaikka teatterissa pitäisikin käydä useammin.
Matkustelulla on sama kohtalo kuin populaarikulttuurilla, en tiedä ketään jota ei pätkänvertaa innostaisi matkustelu minnekkään. En myöskään ole matkustellut ollenkaan esimerkiksi euroopan ulkopuolella, joten kokemuksenikaan eivät pääsisi pätemään.
Entäpä sitten ajankohtaisaiheet? Luen päivittäin Iltalehden nettisivuja, ne tarjotkoon minulle kaiken tarpeellisen informaation maailman tapahtumista.
Historia oli koulussa ihan mukavaa, kuten myös uskonto, mutta molemmat taitaisivat kaivata hitusen kertausta, ennen kuin pääsisin tiedoilla varsinaisesti brassailemaan. Suomen historiasta olen ihan tietoisesti täällä asuessani tsekannut parit vuosiluvut, jotta voin ne tarvittaessa pamauttaa ilmoille. Historiasta saattaisi kyllä jopa voida kehittää kiinnostuksen kohteen...
Muoti ja tyyli ovat intohimojani, ja näistä jaksaisinkin puhua aina ja kaikkialla, huonona puolena ainoastaan se seikka, että moisista hömpötyksistä pölpöttävä leimataan heti turhamaiseksi bimboksi, jonka päähän ei mahdu mitään muuta. Samaa ovat sanoneet myös monet muotiblogien pitäjät.

Muita mahdollisia mielenkiintoni kohteita voisivat olla ruuanlaitto (rakastan jo nyt ruuasta puhumista, mutta olen huomannut tämän vaativan jo hieman tutumman keskustelukumppanin. Ruuanlaitossa olen kuitenkin aika huono), valokuvaus (olen jollain tasolla jo kiinnostunut, mutta kaukana edes harrastajasta), ja kolmantena en taida keksiäkään enää muuta. Kuten huomata saattaa, aika huonolta näyttää! Miksi keksin koko ajan vain lisää asioita mistä en ole kiinnostunut (nytkin mieleen pälkähtivät esimerkiksi autot ja luonto)? Vai onko ongelmani vain liian isojen aihepiirien määrittelyssä? Onko siis hienoa ja riittävää sanoa, että olen kiinnostunut Robbie Williamssista ja Nepalista matkailukohteena?

Elokuvia, elokuvia

Katsoinpa tänään elokuvan nimeltä Clueless. Nimi piti jokseenkin paikkansa, juoni oli mielestäni todella vajavainen ja roolihahmot jäivät etäiseksi. En ole tosin varma, että oliko tuo tehty ihan kieli poskessa vaiko muka täysin tosissaan. Noh, huono se oli mielestäni jokatapauksessa. Tästä elämyksestä inspiroituneena aloin kuitenkin laatimaan pientä leffa-analyysia. Materiaalia tähän onkin kerääntynyt jo mm. luennoilta, joilla olen viihdyttänyt itseäni listaamaan kaikki näkemäni elokuvat! Mainittakoon myöskin, etten ennen omilleni muuttoa (tapahtui viime syksynä) ollut kovinkaan kiinnostunut elokuvista, toki tykkäsin katsella ja vuokrata niitä silloin tällöin, mutta siinäpä se. Viime aikoina olen hurahtanut niihin enemmän, ostellut dvdeitä aika tavalla, ja onpa leffoista kehkeytynyt jonkinlainen minun ja poikaystäväni yhteinen harrastuskin, vaikka makumme eivätkään aina täysin kohtaa. Edellisestä postauksesta kävi jo ilmi omituinen innokkuuteni pohjoismaalaisia (nuorten)elokuvia kohtaan, mutta tämän aihepiirin elokuvat ansaitsevat oman postauksensa joskus aikanaan. Lisäksi tykkään katsella lähinnä komediaa ja draamaa, mutta taide-elokuvien ystävä en ole. Turhan syvällistä analyysia ei siis täältä löydy :)

Asiaan!

Lempparit:
-Titanic. Aina ja ikuisesti, ei ole löytynyt voittanutta. Loistava tarina, loistava toteutus.
-Forrest Gump. Hauska ja sympaattinen. Run Forrest run!
-Butterfly effect. Tässäkin juoni teki vaikutuksen. Sain vasta hiljattain selville, että tämän lopusta on tarjolla kaksi eri versiota.
-The devil wears Prada. Vähän uudempaa leffaa kehiin. Muoti on teemana sydäntäni lähellä, ja toteutus on laadukas.
-Hollywood. Woody Allenin loistava komedia, kaikki Allenin elokuvat eivät miellytä, mutta tämä on aivan mahtava. Ei voi kun nauraa.

Pohjanoteeraukset:
- Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. Inhoan tätä, ja olen olosuhteiden pakosta joutunut katsomaan sen jo kahdesti. En ymmärrä juonesta mitään, jostain Jadeketusta vaan puhutaan koko ajan.
- American Pie 6, Beta House. Ihan surkea!! Olen mielestäni nähnyt kolme ensimmäistä american pie-osaa, ne vielä menettelivät, mutta tämä ei enää menetellyt. Yököttävän seksistinen (ei ehkä yllättävää amerikan piirakoilta mutta joku raja sentään), kyllä taas naisen vartaloa näytettiin ja esineellistettiin kunnolla!
- Material Girls. Huono, huono elokuva, jonka erehdyin ostamaan (alennuksesta sentään luojan kiitos) ennalta näkemättä. Aiheutti samanlaista ihmettelyä kuin Cluelesskin, onko joku ollut ihan tosissaan tämän kanssa?

Parhaat suomalaiset elokuvat:
- Tyttö sinä olet tähti. Myös poikaystäväni on hulluna tähän.
- Äideistä parhain. Laadukasta jälkeä, surullinen mutta ah niin koskettava tarina.
- Kuutamolla. Ihana Peter Franzen! Voiko jollain muka olla seksikkäämpi ääni kuin Peterillä? Kirjakin on ihana.
- (ennen tämän paikan olisivat jakaneet Helmiä ja sikoja, Menolippu Mombasaan ja Pitkä, kuuma kesä, mutta viime aikoina olen nähnyt nämä kaikki uudestaan ja mikä ihme siinä on etteivät ne enää uppoa sitten tippaakaan?)

+ elokuvat,

1) Joilta odotin paljon mutta jotka tuottivat pettymyksen:
- Save the last dance. Odotukset olivat harvinaisen korkealla kavereitteni hehkutusesta johtuen, mutta mikä ihme tästä tekee niin kovin kehutun? Se tavallinen stoori.
- Dreamgirls. Ei vain uponnut minuun, ei mitään ehdottoman huonoa mutta ei niin kovin erinomaistakaan.
- Bridget Jones 1&2. En saanut näistä juuri mitään irti, ihan ok-kamaa, mutta...kakkososa ehkä hitusen parempi ja kirja paaljon parempi.
- Meet the Fuckers. Ykkösosa (Meet the parents) oli huippu, tämä taas ihan kuraa. Do you agree?
- Braveheart. Hävettää myöntää, että näin tämän vasta ihan vähän aikaa sitten. Tässäkin ihmetyttää arvostetun klassikon asema, kyllähän tuon nyt kerran katsoi, mutta toista kertaa en jaksaisi. Toisaalta historialliset elokuvat eivät kuulu ihan suosikkeihini.

2) Joilta en odottanut yhtään mitään ja yllättivät positiivisesti:
- Meangirls. Olen nähnyt muutamaan otteeseen ja edelleen jaksaa viihdyttää.
- 40-year-old virgin. Tämäkin jaksaa naurattaa. Tosin välillä melko härskiä läppää varsinkin siihen nähden, että elokuva on sallittu kaikenikäisille.
- Calendar girls. Hyväntuulinen, brittiläinen elokuva pienellä (ei liian räikeällä) sanomalla höystettynä.
- Kasvukipuja. So sweet! Periaatteessa melko tavallinen jenkkileffa, mutta ilmeisesti myös sitä jotain.
- Little Miss Sunshine. Taidetaan ainakin joissain piireissä kategorisoida indie-leffojen puolelle. Erikoisuudessaan viehättävä.

Tämä oli vain tälläinen oma pikku listani, perustuen täysin henkilökohtaisiin katselukokemuksiini :D (mihinpä muuhunkaan). Otettava huomioon, että suurimmaksi osaksihan elokuvat ovat sitä peruskauraa, joka ei sen kummemmin anna aihetta mainintaan. Jos menet katsomaan jenkkikomediaa, yleensä myös saat sitä :)

Ensimmäistä viedään

Hehee, iski hirmuiset paineet ensimmäista kunnon postausta kohtaa. Päädyin aika listamaiseen ratkaisuun, mutta jospa tää nyt sitten kertois jotain musta.

Rakastan:
- Kiireettömiä kotiviikonloppuja, jotka on tehty pitkään nukkumisesta, päiväunista, ruoasta ja herkuista, hyvistä elokuvista/kirjoista/telkkarisarjoista, shoppailusta ja ehkä pienestä kävelylenkistäkin. Pahin kiireettömän viikonlopun estäjä tai pilaaja on tietenkin stressaava kouluhomma, jonka deadline on maanantaina.
- Railakkaita klubi-iltoja, joista ei puutu tanssia tai drinkkejä! Tulee ehkä yllättävänä vetona kohta ykkösen huomioon ottaen, mutta kyllä, olen juuri niitä ihmisiä jotka omaavat nämä kaksi "puolta" (bailaava kotihiiri) ja nauttivat molemmista! Maailman paras bilebiisi on muuten vieläkin Basshunter-Boten Anna. Harmi ettei se ole kaikkien deejien suurimmassa suosiossa...
- Bonbon-nameja. Ikisuosikkini (suklaan&salmiakin ohella..) joka ei koskaan petä. Söin ensimmäisen Bonbon kaatissäkkini muuten ollessani katsomassa Spice World The Movie-leffaa elokuvissa. Suhteemme on siis ollut pitkä, ja vieläkin kukoistava.
- Pohjoismaalaisia elokuvia. Varsinkin nuorten! Tätä ei selitä mikään, ei aavistustakaan mistä tämä innostus voisi kummuta. En ole vielä tavannut muita alan harrastajia, ja siksi uskallankin väittää että omistan suomen suurimman kokoelman kyseisiä leffoja.
- Poikaystävääni (ylläripylläri, oiskohan vielä pitänyt mainita äiskä&iskäkin) joka tunnetaan myös nimellä Maailman Paras Poikaystävä. Täyttää kaikki tunnuspiirteet; huomio minut tilanteessa kuin tilanteessa, hakee ja vie autollaan joka paikkaan, tukee kaikissa päätöksissäni, tekee todella hyvää ruokaa, ostaa lahjoja eikä unohda merkkipäiviä. Hän ei kärsi sitoutumiskammosta tai pelkää vakavia keskusteluja. Lisätään mukaan vielä komea ulkonäkö ja loistava huumorintaju, niin lienee selvää, että olen onnentyttö.

Inhoan:
- Sitä kun ihmiset sanovat "ei vois vähempää kiinnostaa". Sain tähän kammon ala-asteelta, eikä se ole hellittänyt vieläkään. Kuulostaa korviini uskomattoman ylimieliseltä, ja tätä viljelevän henkilön pisteet kyllä ropisevat silmissäni niin että..ropisee
- Monia tv-sarjoja, erityisesti niitä joissa on yleisö nauramassa taustalla! Tästä kategoriasta ainostaan Frendit taitaa olla jokseenkin mieluisa. Mielestäni täysin typeriä ja yliarvostettuja (jos ne nyt edes ovat niin kovin arvostettuja) sarjoja ovat mm. Dharma&Greg, Frasier ja joku Kolmas kivi auringosta ja vastaavat
- Voileipäkakkua. Olen kyllä tosiaan yrittänyt opetella syömään tätä juhlien kestosuosikkia, mutta en vaan voi ymmärtää sitä makua. Hyvääkö muka?
- Formulaa! Tämä on ehkä ainoa kohta, jossa poikaystävän erinomaisuuslistaan tulee pikkuruinen miinusmerkintä, hän kun sattuu olemaan kovan luokan formula 1-fani. Mitä ihmeen katsomista siinä on kun autot ajavat ympyrää?
-Liian askeettisia koteja. Harvoja, valittuja, kalliita, yksinkertaisia (huonolla tavalla!) huonekaluja, ei mattoja tai verhoja ja sotilaallisen siistiä. Ei vain uppoa minuun, haluan oman kotini näyttävän minulta ja olevan pullollaan minulle tärkeitä esineitä, vaikkeivat ne olisikaan huippudesignia.

Jotta menisi täysin itsekeskeiseksi (varoitin ihanihanekassatämäonvaintälläinenpikkuesittelypostauksessa) teen vielä meemin, joka on kiertänyt blogista toiseen.


Minut sekoitetaan joskus: Hih, salaperäiseen kaksosolentooni, jota en itse ole tavannut. Entisessä kotikaupungissani kyseltiin jatkuvasti onko minulla siskoa (ei ole) tai olenko harrastanut sitä tai työskennellyt/opiskellut siellä tai siellä (vastaus jälleen ei), kun 'tiedän yhen ihan sunnäkösen tyypin'. Sama homma on tapahtunut jo pari kertaa myös nykyisessä asuinpaikassani. Todennäköisesti olen siis niin perustyttö, että muistutan yhtä sun toista henkilöä :P

Saan eniten kehuja: Silmistäni ja vieraanvaraisuudestani

Olen epävarmin: Reisistäni ja pohkeistani, autolla-ajo taidoistani ja ihan vähän myös englannin kielellä kommunikoinnistani

Ystäväni sanovat, että olen: Kiltti ja suloinen, mutta vaadin paljon (liikaa) sekä itseltäni että muilta

Ystäväni naljailevat minulle siitä, että: Hmm, lukiossa sain kuulla paljonkin ei-niin-kivoja naljailuja hyvästä koulumenestykstäni. Muuten varmaankin siitä, että kiinnostu(i)n aina ulkomaalaisista pojista. Nykyisin seurustelenkin sellaisen yksilön kanssa :)

Pelkään kuollakseni: jätän nyt kaikki peruspelot poijes, ja vastaan että esitelmien pitämistä

Asia, jonka olisin halunnut tietää jo viisi vuotta sitten: According to Fintelligens: Elämä on sitä mitä teet siitä

Jos voisin muuttaa itsessäni yhden asian, minä: Olisin ulospäinsuuntautuneempi ja avoimempi uusia ihmisiä kohtaan

Minun lempikappaleeni karaokessa on: Neon 2-Kemiaa

Ruoka, jota yksinkertaisesti voi vastustaa on: Hampurilaiset ja kebabit (aika äijä)

Heitelkäähän kommentteja, mitä sinun rakastan/inhoan listaltasi mahtaisi löytyä? : )

Kuunteleva korva

Ulkomailla asusteleva tyttönen tarvitsi kuuntelevaa korvaa, vertaistukea ja ennenkaikkea suomenkielen ylläpitämistä. Seurauksena tästä kaikesta jälleen yksi uusi blogi suomalaiseen blogisfääriin. Kirjoittelen mieleni päällä pyörivistä asioista, jotka mitä todennäköisemmin tulevat omahyväisesti liittymään ennenkaikkea minuun itseeni, mutta myös sivuamaan kulttuurieroja, ajankohtaisia-aiheita, matkustelua, muotia/tyyliä ja muitakin elämäntapoja. Enjoy!