perjantai 25. huhtikuuta 2008

Ensimmäistä viedään

Hehee, iski hirmuiset paineet ensimmäista kunnon postausta kohtaa. Päädyin aika listamaiseen ratkaisuun, mutta jospa tää nyt sitten kertois jotain musta.

Rakastan:
- Kiireettömiä kotiviikonloppuja, jotka on tehty pitkään nukkumisesta, päiväunista, ruoasta ja herkuista, hyvistä elokuvista/kirjoista/telkkarisarjoista, shoppailusta ja ehkä pienestä kävelylenkistäkin. Pahin kiireettömän viikonlopun estäjä tai pilaaja on tietenkin stressaava kouluhomma, jonka deadline on maanantaina.
- Railakkaita klubi-iltoja, joista ei puutu tanssia tai drinkkejä! Tulee ehkä yllättävänä vetona kohta ykkösen huomioon ottaen, mutta kyllä, olen juuri niitä ihmisiä jotka omaavat nämä kaksi "puolta" (bailaava kotihiiri) ja nauttivat molemmista! Maailman paras bilebiisi on muuten vieläkin Basshunter-Boten Anna. Harmi ettei se ole kaikkien deejien suurimmassa suosiossa...
- Bonbon-nameja. Ikisuosikkini (suklaan&salmiakin ohella..) joka ei koskaan petä. Söin ensimmäisen Bonbon kaatissäkkini muuten ollessani katsomassa Spice World The Movie-leffaa elokuvissa. Suhteemme on siis ollut pitkä, ja vieläkin kukoistava.
- Pohjoismaalaisia elokuvia. Varsinkin nuorten! Tätä ei selitä mikään, ei aavistustakaan mistä tämä innostus voisi kummuta. En ole vielä tavannut muita alan harrastajia, ja siksi uskallankin väittää että omistan suomen suurimman kokoelman kyseisiä leffoja.
- Poikaystävääni (ylläripylläri, oiskohan vielä pitänyt mainita äiskä&iskäkin) joka tunnetaan myös nimellä Maailman Paras Poikaystävä. Täyttää kaikki tunnuspiirteet; huomio minut tilanteessa kuin tilanteessa, hakee ja vie autollaan joka paikkaan, tukee kaikissa päätöksissäni, tekee todella hyvää ruokaa, ostaa lahjoja eikä unohda merkkipäiviä. Hän ei kärsi sitoutumiskammosta tai pelkää vakavia keskusteluja. Lisätään mukaan vielä komea ulkonäkö ja loistava huumorintaju, niin lienee selvää, että olen onnentyttö.

Inhoan:
- Sitä kun ihmiset sanovat "ei vois vähempää kiinnostaa". Sain tähän kammon ala-asteelta, eikä se ole hellittänyt vieläkään. Kuulostaa korviini uskomattoman ylimieliseltä, ja tätä viljelevän henkilön pisteet kyllä ropisevat silmissäni niin että..ropisee
- Monia tv-sarjoja, erityisesti niitä joissa on yleisö nauramassa taustalla! Tästä kategoriasta ainostaan Frendit taitaa olla jokseenkin mieluisa. Mielestäni täysin typeriä ja yliarvostettuja (jos ne nyt edes ovat niin kovin arvostettuja) sarjoja ovat mm. Dharma&Greg, Frasier ja joku Kolmas kivi auringosta ja vastaavat
- Voileipäkakkua. Olen kyllä tosiaan yrittänyt opetella syömään tätä juhlien kestosuosikkia, mutta en vaan voi ymmärtää sitä makua. Hyvääkö muka?
- Formulaa! Tämä on ehkä ainoa kohta, jossa poikaystävän erinomaisuuslistaan tulee pikkuruinen miinusmerkintä, hän kun sattuu olemaan kovan luokan formula 1-fani. Mitä ihmeen katsomista siinä on kun autot ajavat ympyrää?
-Liian askeettisia koteja. Harvoja, valittuja, kalliita, yksinkertaisia (huonolla tavalla!) huonekaluja, ei mattoja tai verhoja ja sotilaallisen siistiä. Ei vain uppoa minuun, haluan oman kotini näyttävän minulta ja olevan pullollaan minulle tärkeitä esineitä, vaikkeivat ne olisikaan huippudesignia.

Jotta menisi täysin itsekeskeiseksi (varoitin ihanihanekassatämäonvaintälläinenpikkuesittelypostauksessa) teen vielä meemin, joka on kiertänyt blogista toiseen.


Minut sekoitetaan joskus: Hih, salaperäiseen kaksosolentooni, jota en itse ole tavannut. Entisessä kotikaupungissani kyseltiin jatkuvasti onko minulla siskoa (ei ole) tai olenko harrastanut sitä tai työskennellyt/opiskellut siellä tai siellä (vastaus jälleen ei), kun 'tiedän yhen ihan sunnäkösen tyypin'. Sama homma on tapahtunut jo pari kertaa myös nykyisessä asuinpaikassani. Todennäköisesti olen siis niin perustyttö, että muistutan yhtä sun toista henkilöä :P

Saan eniten kehuja: Silmistäni ja vieraanvaraisuudestani

Olen epävarmin: Reisistäni ja pohkeistani, autolla-ajo taidoistani ja ihan vähän myös englannin kielellä kommunikoinnistani

Ystäväni sanovat, että olen: Kiltti ja suloinen, mutta vaadin paljon (liikaa) sekä itseltäni että muilta

Ystäväni naljailevat minulle siitä, että: Hmm, lukiossa sain kuulla paljonkin ei-niin-kivoja naljailuja hyvästä koulumenestykstäni. Muuten varmaankin siitä, että kiinnostu(i)n aina ulkomaalaisista pojista. Nykyisin seurustelenkin sellaisen yksilön kanssa :)

Pelkään kuollakseni: jätän nyt kaikki peruspelot poijes, ja vastaan että esitelmien pitämistä

Asia, jonka olisin halunnut tietää jo viisi vuotta sitten: According to Fintelligens: Elämä on sitä mitä teet siitä

Jos voisin muuttaa itsessäni yhden asian, minä: Olisin ulospäinsuuntautuneempi ja avoimempi uusia ihmisiä kohtaan

Minun lempikappaleeni karaokessa on: Neon 2-Kemiaa

Ruoka, jota yksinkertaisesti voi vastustaa on: Hampurilaiset ja kebabit (aika äijä)

Heitelkäähän kommentteja, mitä sinun rakastan/inhoan listaltasi mahtaisi löytyä? : )

Ei kommentteja: