maanantai 28. huhtikuuta 2008

My intrests

Viime aikoina ovat omat kiinnostuksen kohteeni pistäneet mietityttämään. Taustalla tähän on erityisesti asuminen ulkomailla ja kommunikointi englanniksi, uuden asuimaani kieltä en vielä hallitse. Luonnollisestikaan en ole myöskään vielä ihan täysillä perillä täkäläisestä politiikasta ja kaikista pikkujulkkiksista. Tätä kompensoidakseni tuntuu, että minulla täytyisi olla ehdottoman varmat ja tarkat tiedot edes Suomesta, saralla kuin saralla. En nyt tietenkään mikään ihan taukki koe olevani, ja pystyn useimmiten vastailemaan paikallisten uteliaisiin kyselyihin suhteellisen kattavasti, kuten kuka tahansa Suomessa 19 vuotta asustellut. Mutta jutellessani esimerkiksi poikaystävieni vanhempien kanssa, olen yhä useammin huomannut sanovani tyyliin 'en tiedä/en ole varma, sillä en ole kamalan kiinnostunut/liiemmilti tutustunut/ollut tekemisissä tämän tai tämänkään aiheen kanssa'. Aina emme ole edes jutelleet erityisesti Suomesta, vaan ihan yleismaailmallisista asioista. Toki tähän vaikuttaa sekin, että poikaystäväni perhe koostuu hillittömistä urheilufaneista, jotka seuraavat silmä tarkkana lajia kuin lajia, kun itse olen joskus ohimennen vilkaissut jääkiekon tai jalkapallon mm-kisoja. Lisäksi hänen vanhempansa ovat kovan tason bisness-ihmisiä, eivätkä nekään ulottuvuudet ole ihan aina tälläisen koulutyttösen täydessä hallinnasta. Mutta okei, jos kanssani ei siis voi saada aikaan kovin kattavia keskusteluja liittyen urheiluun tai liike-elämään, niin mihin sitten? Tässä vaiheessa se omien intressien kartoittaminen alkaa tulla tähdelliseksi. Mistä kaikesta olen tarkalleen ottaen kiinnostunut ja mistä aiheista tiedän tarpeeksi? Mitä vastaisit kysymykseen "Mistä olet kiinnostunut?", jos tahtoisit välttää ihan täydet tavanomaisuudet, kuten musiikki ja shoppailu?

No ainakin olen kiinnostunut populaarikulttuurista. Mutta kukapa ei? Ketä ei muka kiinnostaisi millään tasolla tai missään muodossa esimerkiksi musiikki, kirjat, elokuvat? En myöskään voi sanoa olevani mikään superexpertti minkään populaarikulttuurin alalajin kohdalla, paria bändiä olen aikoinani seuraillut (liiankin) paljon, mutta niistä on melkein parempi vaieta.
Kulttuuri itsessäänkään ei karkota minua täysin pois, joskin useimmat museot jätän mieluummin (niiden tylsyyden vuoksi) kiertämättä. Nähtävyyksiin suhtaudun jopa suopeasti ja vaikka teatterissa pitäisikin käydä useammin.
Matkustelulla on sama kohtalo kuin populaarikulttuurilla, en tiedä ketään jota ei pätkänvertaa innostaisi matkustelu minnekkään. En myöskään ole matkustellut ollenkaan esimerkiksi euroopan ulkopuolella, joten kokemuksenikaan eivät pääsisi pätemään.
Entäpä sitten ajankohtaisaiheet? Luen päivittäin Iltalehden nettisivuja, ne tarjotkoon minulle kaiken tarpeellisen informaation maailman tapahtumista.
Historia oli koulussa ihan mukavaa, kuten myös uskonto, mutta molemmat taitaisivat kaivata hitusen kertausta, ennen kuin pääsisin tiedoilla varsinaisesti brassailemaan. Suomen historiasta olen ihan tietoisesti täällä asuessani tsekannut parit vuosiluvut, jotta voin ne tarvittaessa pamauttaa ilmoille. Historiasta saattaisi kyllä jopa voida kehittää kiinnostuksen kohteen...
Muoti ja tyyli ovat intohimojani, ja näistä jaksaisinkin puhua aina ja kaikkialla, huonona puolena ainoastaan se seikka, että moisista hömpötyksistä pölpöttävä leimataan heti turhamaiseksi bimboksi, jonka päähän ei mahdu mitään muuta. Samaa ovat sanoneet myös monet muotiblogien pitäjät.

Muita mahdollisia mielenkiintoni kohteita voisivat olla ruuanlaitto (rakastan jo nyt ruuasta puhumista, mutta olen huomannut tämän vaativan jo hieman tutumman keskustelukumppanin. Ruuanlaitossa olen kuitenkin aika huono), valokuvaus (olen jollain tasolla jo kiinnostunut, mutta kaukana edes harrastajasta), ja kolmantena en taida keksiäkään enää muuta. Kuten huomata saattaa, aika huonolta näyttää! Miksi keksin koko ajan vain lisää asioita mistä en ole kiinnostunut (nytkin mieleen pälkähtivät esimerkiksi autot ja luonto)? Vai onko ongelmani vain liian isojen aihepiirien määrittelyssä? Onko siis hienoa ja riittävää sanoa, että olen kiinnostunut Robbie Williamssista ja Nepalista matkailukohteena?

Ei kommentteja: